Der Countdown

Während dieser Zeit, die ich hier in Deutschland gewesen bin, habe ich keine besondere Schwierigkeiten mit der Sprache gehabt. Am Anfang fande ich das Gespräch schwierig zu verstehen, weil man so schnell spricht. Zwei oder drei Wochen später, hatte ich aber gefügt. Es gibt viiiele Wörter die ich nicht kenne, aber immer habe ich auch kein Lust alles verstehen zu versuchen. Es ist tatsächlich anstrengend und man braucht viel Energi dafür, weil finnisch und deutsch ganz unterschiedliche Sprachen sind.

Ich habe auch so eines Gefühl, dass ich viel besser verstehe, als ich selbst ausdrucken kann. Ein – kein – sein – Ihnen – der – das – die – dessen – wessen – denen – deren – nach Hause – zu Hause – auf dem Bett – ins Kino – zur Toilette – die vorigere Sachen sind die schlimmste. Die zu lernen, braucht man viel Zeit und natürlich viel sprechen. Aber nur deutsch um zuhören, macht mir viel Spass und ich geniesse es, dass ich in aller Ruhe in meinem Kopf die Sachen auf finnisch übersetzen kann und dadurch lernen. 

In Deutschland zu reisen kriegt man kein Kulturschock, glaube ich. Aber ein Paar Dinge sind Mir nicht einfach zu übernehmen. Alle wissen ja, dass Finnen nicht berühmt von ihnen Offenheit sind, und das ist ganz normal einfach nur still sein. In Deutschland, hat einige von mir gefragt, ob alles in Ordnung ist, weil ich so still bin. Das ist aber ganz komisch, weil ich mich hier viel sozialer finde, als in zu Hause. Zweitens; in Finnland haben wir kein Wort ”bitte”, und deswegen bin ich nicht immer sicher, wenn ich ”bitte” sagen soll. Ich vergesse es manchmal, dass man nie zu höflich sein kann. Aber ich hoffe, dass die Menschen hier verstehen, dass ich aus einem anderen Land ursprünglich komme. 

 Eins ist aber klar: Who keeps company with wolves, learns how to howl.

Ich habe es gut hier. Ich könnte nicht mehr zu bitten. Ich bin dankbar 🙂

Sama soomenkeeleks? Hyvä on.

Mulla ei ole ollut suuria ongelmia kielen kanssa täällä Saksassa. Alussa kieltä oli vaikea ymmärtää, koska täällä puhutaan niin nopeasti. 2-3 viikkoa myöhemmin olin jo kuitenkin tottunut. Tietenkin koko ajan tulee vastaan paljon uusia sanoja, enkä ymmärrä kaikkea, mut silti aina ei huvitakkaa yrittää ymmärtää kaikkea. Se on meinaan todella raskasta ja siihen tarvii hirveesti energiaa, jos alkaisin kääntämää jokaista kiveä joka on nurin. Suomi ja saksa on kielinä kuitenki aivan eri kolkista. (Sen takia mul on vaikeuksia tässä kääntämisessäki.)

Musta myös tuntuu, että ymmärrän paljon paremmin, kun osaan itteäni oikein ilmaista.  Yksiköt, monikot, päätteet, akkusatiivi, datiivi – nää on niitä vaikeimpia juttuja. Niiden oppimisee menee aikaa, ja se edellyttää tietenki puhumista. Mutta ainakin mulle, yksistää puheen kuunteleminen on kivaa, ja mä nautin siitä, että saan rauhassa kuunnella muita, ja kääntää asiat päässä suomeks ja oppia sitä kautta.

Saksas ei oikeen voi saada kulttuurishokkia, ainakaa mun mielestä. Kaikkihan tietää, et suomalaiset ei oo tunnettuja erityisestä avoimuudesta, eikä hiljaa oleminen oo mikään ongelma. Mult on tääl muutaman kerran kysytty, et onks kaikki hyvin, ku oon ollu kuulemma vaan hiljaa. No, eihän tää kieli nyt multa niin luonnostaa tuu että joka hetki pystyisin tuottaa puhetta. Mun mielestä se on huvittavaa, koska tunnen itteni täällä paljon sosiaalisemman ku kotona Suomessa. Siellä ku voi niin rauhassa olla epäsosiaalinen jos haluaa. Suomessa ei oo myöskää  ole ”bitte” sanalle vastaavaa ilmausta (”ole niin hyvä” tai ”kiltti” sanotaan vain ääritilanteissa tai epätoivosena (no vähän kärjistetty).) Liian kohtelias täällä ei siis voi olla. Toivon ja luulen, että täällä ymmärretää että tuun toisesta maasta. Ainoastaa ihmiset ketkä tuolla kaduilla ei tiedä etten oo sakemanni, saattaa joskus kummastua, ku en osaa vastata äärimmäisellä nopeudella jos tullaan kysymää tietä tai muuta vastaavaa. (Mult on muuten kysytty tietä ainaki 5 kertaa täällä, vähän jännää)

 Mut yks asia on kuitenki aika selvää: Seura tekee kaltaisekseen.

Ich wünsche euch schönen Sonntag, bis bald